Huom! Seuraava tarina sisältää voimakkaita kuvauksia, eikä siksi sovi alle 15-vuotiaille. Jos olet tätä nuorempi, luethan tekstin yhdessä vanhempiesi kanssa.
Imatran Sherlock
Prologi
Kirjan, elokuvan, näytelmän tai muun sellaisen esinäytös tai alkuosa, jossa kerrotaan varsinaisen tarinan tapahtumia edeltävästä ajasta.
Jos vanhemmilla on päihderiippuvuus, ei lapsen elämä voi olla helppoa ruusuilla tanssahtelua. Erityisen vaikeaksi tilanne kuitenkin muodostuu, jos poikalasta vieläpä paiskataan sellaisella nimellä kuin Sherlock Johannes Holmes. Nimi kertoo paljon sen antajista, nyt jo aikuisen miehen vanhemmista. Molemmat olivat aktiivisia päihteiden sekakäyttäjiä. Poltettava, juotava, piikitettävä, impattava, kaikki aineet menivät. Kerran vahingossa pesuaineetkin kurkusta alas. Keittiöstä ei löytynyt mausteyrttejä, sillä pilvilinnan portailla pussit menivät helposti sekaisin. Toisinaan saattoi myös tulla mieleen, että miltä se basilika maistuisikaan höyryhengitettynä. Viimeisen kerran talossa oli nähty kuivattuja mausteita, kun nainen yritti tehdä itse pizzaa. Mies ehti kuitenkin käryttää keuhkorakkulansa orgaanisen oreganon maukkaalla savulla ennen kuin nainen sai sen siroteltua pizzalleen. Mies menetti touhussa tajunsa ja poltti naisen nypläämän pitsisen pöytäliinan lisäksi hänen päreensä. Siitä syntyi yksi lukuisista Holmesien perheväkivaltakohtauksista, joissa ei ollut ohjaajaa, mutta uusintaottoja kuvattiin silti lukuisia. Mies löi naista. Nainen löi miestä. Lapsi itki. Lasta lyötiin. Sivullisia ei tunnettu, vaan kaikki nyrkin pyörähdysympyrän sisään joutuneet saivat kutsun tanssiin.
Lähtökohdat eivät siis nuorelle Sherlockille paljoa luvanneet. Työmoraalia tai juuri mitään muutakaan ei kotona opetettu, joten kouluun meno oli villiin elämään tottuneelle pojalle vaikea paikka. Jos oli tottunut siihen, että ainut tehtävä elämässä oli hauskanpito ja erimielisyydet ratkaistiin painimalla, tulivat koulun säännöt melkoisena järkytyksenä. Niitä Sherlock päätyi opettelemaan uusimalla ensimmäisen luokan kaksi kertaa. Tuplakertauksen vuoksi Sherlock oli kaksi vuotta muita luokkatovereitaan vanhempi ja muutenkin ripeästi kasvaneena hän oli selvästi luokan isokokoisin. Siitä seurasi, että hän huomasi pian voivansa hallita luokkalaisiaan fyysisellä ylivoimaisuudellaan aivan mielensä mukaan. Kuuden vuoden ajan kaikki luokan karkkirahat päätyivät Sherlockin taskuihin. Positiivisena seurauksena tästä muulla luokalla oli Suomen pienin 2-tyypin diabetesprosentti ja terveimmät hampaat. Seitsemännelle luokalle siirryttäessä Göran-Benjamin oli kokenut sellaisen kasvupyrähdyksen, että aktiivisen kuntosaliharrastuksen myötä hän pystyi vääntämään Sherlockin mattoon ja suojelemaan koko muuta luokkaa. Näin nuori Holmes menetti valta-asemansa ja vaipui piiloon varjoihin, joista juuri kukaan ei häntä viimeisinä peruskoulun vuosina enää huomannut, saati kaivannut.
Jollain ilveellä Sherlockin onnistui suoriutua läpi suomalaisen peruskoulujärjestelmän, paljon puhuvin arvosanoin. Todistuksen keskiarvo oli tasan 5,0. Sherlock ei siis jatkanut opiskelujaan lukioon, eikä ammattikouluun, vaan liittyi mukaan vanhempiensa bisneksiin. Aineiden välitystä, salakuljetusta, ryöstöjä, paritusta, laittomien näätätappeluiden järjestämistä; kaikkea millä kouluttamaton ja palkkatyötä vieroksuva ihminen vain voi tienata rahaa. Yhtenä päivänä poliisit olivat saaneet riittävästi näyttöä Sherlockin isää vastaan ja kävivät hakemassa miehen pitkälle lomalle valtion hotelliin, jossa ei ollut buffet-aamiaista. Sherlockin äiti murtui tästä käänteestä niin, että sitoi Corollan katalysaattorin nilkkaansa ja hyppäsi hyiseen Vuokseen. Sherlock jäi siis aivan yksin asumaan perheen omakotitalon kaltaiseen röttelöön.
Sherlockin kosto
Rahaa oli ansaittava tavalla tai toisella, sillä sähkö- ja puhelinlaskut oli maksettava. Bisnekset vaativat puhelimen käyttöä ja Internet-yhteyttä. Eräs liikekumppani, Däni, esitteli Sherlockille Internetin salaisen Tor-verkon, jossa oli mahdollisuus laajentaa liiketoimintaa aivan uusille aloille. Tuntui, ettei mitään menetettävää ollut. Kaikki vaivalla ansaitut rahat menivät laskujen maksuun ja diilereiden taskuun, eikä tulevaisuudessa näkynyt muutosta parempaan. Däni ehdotti Sherlockille elinten kauppaamista. Hän oli väärälle kinttupolulle eksynyt entinen lääkäri, joka oli menettänyt ammattioikeutensa lukuisten väärinkäytösten vuoksi, joten hänellä oli riittävästi tietoa ihmisen anatomiasta ja välttävästi osaamista ja välineitä toiminnan toteuttamiseen.
He testasivat liikeideaansa kauppaamalla Sherlockin toisen munuaisen. Kysyntää oli, mutta tavallisten munuaisten runsaus piti hinnan alhaisena. Munuaisen lisäksi Sherlockilla ei sitten ollutkaan ylimääräisiä elimiä omasta takaa kaupattavaksi. Jottei liiketoiminta tyrehtyisi alkuunsa, olisi jostain saatava lisää elintenluovuttajia. Sherlockin tehtäväksi jäi järjestää lisää kauppatavaraa tavalla tai toisella. Toimivan maksan hinta mustassa pörssissä saattoi olla jopa 200 000 euroa. Se oli suuri houkutus sellaisille ihmisille, joilla ei ollut senttiäkään löysää rahaa ja poliisit alati perässä. He näkivät jatkuvasti lehdistä ja televisiosta, kuinka turhat julkkikset kruisailivat hienoilla autoilla, asuivat luksusasunnoissa ja pitivät hulppeita juhlia. He päättivät että myös heillä on oikeus sellaiseen elämään. Ainut, mitä siihen vaadittiin, oli kasapäin kuningas mammonaa.
Jessica Sandström
Jessica oli imatralainen parturikampaaja. Hän oli tehnyt töitä ammatinharjoittajana jo usean vuoden ajan. Asiakkaita ei ollut paljoa, mutta tasaisesti kuitenkin niin, että hän pystyi asumaan omassa asunnossaan ja täyttämään perustarpeensa. Vapaa-ajallaan Jessica kävi kuntosalilla ja hengaili kavereidensa kanssa. Hän oli kuvankaunis, oikea madonna laineilevassa, vaaleassa tukassaan. Hänellä oli kohtalokas katse, joka sai miesten reinot pyörimään heidän jaloissaan. Jessica oli tietoinen kauneudestaan, muttei tehnyt siitä suurta numeroa. Kaverit saivat kuitenkin painostettua hänet osallistumaan leikkimieliseen kauneuskilpailuun. Miss-Imatra kilpailu oli osa kaupungin uuden yökerhon Club-i:n markkinointikampanjaa. Kilpailu sujui erinomaisesti ja Jessica voitti tittelin. Voittoa juhlittiin railakkaasti, mutta Jessica halusi lähteä ajoissa kotiin, sillä seuraavana päivänä olisi töitä heti aamusta. Hänen ystävänsä jäivät vielä jatkamaan juhlia, koska klubilla oli tunnelma katossa. Jessica vaihtoi korkokengät tennareihin, sillä hän oli päättänyt kävellä kotiin, vaikka oli marraskuun puoliväli ja hieman sohjoa maassa. Matka olisi kuitenkin lyhyt. Kadut olivat hiljaiset, kuten pikkukaupungissa yleensä. Jessica laittoi missin kruunun päähänsä ja naurahti ääneen ajatellessaan, miltä hän mahtoi näyttää. Hän oli onnellinen. Silloin jotain iskeytyi hänen hymyileville kasvoilleen. Se oli kuin mummolan vintiltä kaivettu untuvatyyny; pehmeä, mutta kummallisen hajuinen. Jessica ei ollut aiemmin joutunut haistelemaan kloroformia, mutta nyt se oli viimeinen aistimus, jonka hän koki ennen kuin maailma mustui ja hän lyyhistyi tuntemattomille käsivarsille.
Seuraava muistikuva Jessicalla on, kun hän heräsi pimeästä, kosteasta loukosta. Hänet oli kahlittu käsiraudoilla toisesta kädestään seinään kiinni. Huoneen toisessa päässä oli ovi, jossa oli ikkuna, jossa oli kalterit. Huonetta valaisivat kaksi pientä lyhtyä katonrajassa. Huoneen vastakkaisessa kulmassa oli valvontakamera, jonka linssi tuijotti häntä, kuin pahaenteinen silmä. Jessican valtasi kauhu ja epätoivo.
Kuului puhelimen hälytysääni. Jessica katsoi kaltereiden lomasta ulos. Hän näki pöydän yläpuolella isokokoisen näytön, jolle oli ilmestynyt viesti: ”Nukutan sinut hetkeksi ja tuon ruokaa, älä pelästy.” Huoneeseen alkoi tupruta kaasua ja Jessicaa alkoi nukuttaa kovasti. Kohta hän heräsi uudelleen. Jessica muisti ensimmäisen heräämisen ja toivoi hetken ajan, että se olisi ollut vain pahaa painajaista. Turhaan. Hän oli edelleen käsiraudalla seinään kahlittu. Jessica söi vastentahtoisesti lattialle tuodun ruoan, sillä hänellä oli kova nälkä. Ruokailun jälkeen ei tapahtunut mitään. Jessica istui kovalla lattialla käsi seinään kahlittuna. Aika kävi pitkäksi, joten Jessica otti maasta kiven. Hän raapusti seinään nimensä ja sieppauspäivänsä 18.11. Hän alkoi laskea vankeudessa viettämiään päiviä tukkimiehen kirjanpidolla. Päivät seurasivat toisiaan samankaltaisina. Jessica sai kolmesti päivässä ruokaa ja aina hänet nukutettiin ennen tarjoilua. Välillä hänet vapautettiin käsiraudoista, jotta hän pystyi liikkumaan, mutta vankilan jykevä ovi torppasi kaikki pakoyritykset.
Sherlockilla ja Dänillä kesti kauan löytää asiakas, joka kaipaisi jotakin Jessicalta. Lopulta joulukuun alussa, 17. päivää sieppauksen jälkeen löytyi Ruotsista sydäntä kaipaava mafioson tytär, joka ei voinut mennä valtiollisen terveydenhuollon piiriin. Sherlock löi kaupat nopeasti lukkoon ja Dänin oli aika ryhtyä töihin. He nukuttivat Jessican normaaliin tapaan lounaan aikaan, mutta tällä kertaa vadilla ei ollutkaan kanaa ja riisiä, vaan skalpelli ja levitin. Däni irrotti Jessican sydämen ja pakkasi sen jäihin kylmälaukun sisään. He olivat tilanneet pikakuljetuksen kylmälähetykselle, ja kuljetusfirman lähetti kävi noutamassa laukun. Sherlockin tehtäväksi jäi hävittää Jessican ruumis. Sen jälkeen he jäivät vain odottamaan. Operaatio onnistui myös Ruotsin päässä ja maksu tuli heidän tililleen. Tehtävä suoritettu.
Sophia Varis
Sherlock ja Däni tienasivat ensimmäisellä elinkeikallaan 100 000 euroa. Sillä maksoi helposti laskut ja velat pois ja miehet saattoivat keskittyä hauskanpitoon. Helmikuun alussa rahat alkoivat kuitenkin olla jo vähissä ja Sherlock päätti lähteä sijoittamaan jäljellä olevia roposia eksponentiaalisen kasvun toivossa. Club-i:ssä pidettiin Imatran mittakaavassa suuri pokeriturnaus. Turnauksen pelimaksu oli tuhat euroa ja sen verran Sherlockilla juuri oli jäljellä. Peli kulki ja Sherlock pääsi finaaliin. Siellä häntä vastaan asettui Loviisasta turnaukseen saapunut ydinfyysikko, Sophia Varis.
Molemmat finalistit olivat amatöörejä, joten peli oli varovaista ja ailahtelevaa. Panokset nousivat ja Sherlock jäi pikkuhiljaa alakynteen. Seuraavassa jaossa hänellä kävi kuitenkin tuuri, käteen tuli pataässä ja ruutukymppi. Sherlock korotti panoksia ja Sophia lähti mukaan. Flopissa pöytään tuli ristiässä, patakakkonen ja pataseiska. Sherlockin päässä alkoi humista, nyt olisi hänen hetkensä, All in! Sherlock laittoi kaikki pelimerkkinsä tälle ässäparille. Sophia empi hetken, pyöräytti onnenamulettiaan, vanhaa pelimerkkiä, sormen ympäri, mutta maksoi. Vaikka Sophia oli hallinnut peliä siihen asti, ei hänelle jäänyt enää paljoa pelimerkkejä jäljelle. Tämä kierros ratkaisisi käytännössä koko pelin. Sophialla oli kädessä patakuningas ja pataysi. Jakaja käänsi turnin, herttaysi. Sophia sai myös parin, mutta Sherlockin tilanne vaikutti edelleen erittäin hyvältä. Lopulta tuli river ja sieltä patakasi. Sherlock tuuletti villisti. Mutta myös Sophia nousi seisaalleen juhlimaan. Pelaajat katsoivat toisiaan hölmistyneinä. Jakaja ja yleisö seurasivat tilannetta yhtälailla kummissaan. Lopulta pitkältä tuntuneen hetken hiljaisuuden rikkoi jakaja toteamalla, että Sophia voitti värillä Sherlockin ässäparin. Sherlock raivostui, paiskasi tuoppinsa seinään ja marssi pois. Sophia jäi jatkamaan voitonjuhliaan.
Ennen pitkää tai viimeistään sen jälkeen Sophian tuli kuitenkin aika lähteä hotelliinsa nukkumaan. Sophia oli tullut yksin ja hän myös poistui baarista yksin. Sen vuoksi hän hieman pelästyi, kun Sherlock odottikin häntä klubin ulkopuolella. Mies oli kuitenkin jo rauhoittunut ja halusi vain onnitella voittajaa. Sophia vastasi Sherlockin kädenojennukseen. Hän ei kuitenkaan huomannut, kuinka Sherlock vei samalla toisen kätensä taskuun ja otti sieltä kloroformista kostean liinan. Ennen kuin Sophia ehti reagoimaan millään tavalla, oli hänen naamallaan märkä, haiseva mytty. Hän yritti huutaa, mutta liina vaimensi äänen. Nopeasti Sophia vaipui syvään uneen.
Sophia heräsi käsiraudalla kahlittuna meille jo tutusta paikasta. Sherlockin sooloilu suututti Dänin ja he kävivät tempauksesta kiivasta sananvaihtoa, sillä uudesta uhrista ei oltu sovittu mitään. Isokokoisuutensa ansiosta Sherlock selvisi kuitenkin väittelyssä kirjaimellisesti niskan päälle ja miehet päättivät alkaa etsiä uutta asiakasta. Muutaman päivän etsinnällä ja ensimmäisen keikan kontakteilla asiakkaita löytyi nopeasti. Viikon verran he setvivät asioita ja saivat kaupattua Sophialta niin keuhkot, kuin maksankin. Däni kiillotti skalpellinsa ja hoiti hommansa. Keuhkot ja maksa lähetettiin hyväksi havaitulla järjestelyllä jälleen Ruotsiin. Sherlock siivosi jäljet, maksu saapui tilille ja miehet saattoivat kohottaa elintasoaan huomattavasti, päästen hieman lähemmäs tv:stä näkemäänsä luksuselämää.
Daniel Kainulainen
Rahat eivät kuitenkaan lopulta riittäneet kuin urheiluautoihin ja yhteiseen uuteen asuntoon. Kesän alkaessa kumpikin alkoi kaivata enemmän tilaa ja omaa rauhaa. He päättivät jälleen tehdä yhden keikan. Tällä kertaa he etsivät asiakkaan valmiiksi ja tilauksessa oli isot keuhkot.
Sherlock meni Club-i:hin torstai-iltana. Siellä oli pieni seurue karskeja miehiä. Yhdellä oli päässä kipparin lakki. Jos Imatralla ei pidetty Extremerun-juoksutapahtumaa, jonka jatkoja Jaajo oli juontamassa, täytyi kyseessä olla merimiesten juhlat. Sherlock osui arvauksessaan varsin lähelle. Klubilla vietettiin kalastaja Daniel Kainulaisen 52-vuotisjuhlia. Daniel kalasti pääasiassa Saimaalla, mutta osa hänen ystävistään oli konepesunkestäviä merikarhuja. Vesillä viihtyville miehille maistuivat väkevämmätkin juomat, joten pian koko sakki oli tajunnan rajamailla. Sherlock päätti kuitenkin viimeistellä Danielin olotilan tyrmäystipoilla. Hänen onnistui vieläpä puhua merimiehet kantamaan uupunut sankari autoonsa, jotta Sherlock veisi miehen kotiinsa. Me kuitenkin tiedämme, mistä Daniel seuraavana päivänä heräsi.
Daniel näki tyrmän seinille kaiverretut nimet Sophia ja Jessica. Hän ajatteli olevansa pahassa pulassa. Itkun tihruisin silmin raavas mies alkoi raapustaa omaa puumerkkiään seinään. Saatuaan työnsä valmiiksi hän lyyhistyi tyrmän lattialle ja kaivoi taskustaan onnea tuovan vieheensä. Hänellä oli se aina mukana, minne ikinä hän menikin. Iso mies murtui lohduttomaan itkuun. Hän silitti onnenkaluaan ja itki itsensä uneen aarrettaan katsellen.
Hyvästä suunnittelusta ei ollutkaan apua, sillä asiakas ehti menehtyä, ennen kuin Däni pääsi käsittelemään Danielin sisuskaluja. He joutuivat etsimään uusia asiakkaita. Kului pitkiä päiviä, joista jokainen tuntui Danielista ikuisuudelta. Kun viikon päästäkään sopivaa asiakasta ei ollut löytynyt ja jääkaapissa valo alkoi tuntea yksinäisyyttä, laajensivat miehet markkina-aluettaan pohjoismaista koko Eurooppaan. Heti tärppäsi. Italiassa tarvittiin vahvoja keuhkoja. Erikoisuutena asiakas ilmoitti vastaanottavansa myös muita terveitä elimiä. Kovaa peliä Sisiliassa, totesivat Däni ja Sherlock. Juhannuksena miehet lähettivät Danielista kaikki osat, mitkä irti saivat ja saivat Italiasta hyvän korvauksen vaivannäöstään. Sen turvin kumpikin saattoi ostaa oman luksusasunnon Saimaan rannalta.
Max Beckham
Uusien asuntojen ylläpito oli kuitenkin kalliimpaa, kuin mihin miehet olivat varautuneet. Porealtaan täyttäminen Dom Perignonilla tuntui hyvältä ajatukselta, mutta se teki pahan loven Sherlockin lompakkoon. Heidän oli pakko tehdä jälleen keikka, sillä vuosi alkoi kääntyä syksyyn ja viilenevät ilmat kannustivat sähkölaskun maksamiseen. Sherlock meni paikalliseen pikkupubiin etsimään saalista, mutta siellä ei ollut ketään. Imatran yöelämä oli siirtynyt uuteen Club-i:hin, joten hänen oli seurattava kärpäsenä perässä. Viikonloppuna clubi olikin tupaten täynnä. Yksi henkilö kiinnitti Sherlockin huomion. Keski-ikäinen mies ilmoitti Clubin kellon olevan 7 sekuntia virallista aikaa jäljessä. Sen jälkeen hän kaivoi taskustaan vatupassin ja ilmoitti baaritiskin olevan puoli astetta vinossa. Paikalliset tunsivat tämän pilkunnussijan Max Beckhamina. Jos joku halusi kirjanpitonsa varmasti täsmäävän, tämä valitsi Maxin kirjanpitopalvelut. Sherlock oli valinnut saaliinsa. Noin ärsyttävän tapauksen he pilkkoisivat mielellään. Hän seurasi miestä pitkin iltaa. Lopulta mies poistui clubilta tasan kello 24:00 (baarin kellon ollessa 23:59:53). Sherlock seurasi yksin liikkunutta miestä hetken, kunnes sivummalle päästyä peitti tämän kasvot kloroformilla kastellulla tyynyllä.
Max heräsi käsirautoihin kahlittuna. Hänen taskussaan painoi vatupassi. Sieppaajat eivät olleet ottaneet sitä pois. Vatupassiin magneettiin oli kiinnittynyt rautalangan pätkä. Maxin onnistui sen avulla vapauttaa itsensä käsiraudoista. Sherlock ja Däni etsivät kiivaasti uusia asiakkaita, eivätkä kiinnittäneet paljoakaan huomiota vankilan tapahtumiin. Eihän edellistenkään vankien kanssa ollut mitään ongelmia. Max kuitenkin kaiversi pikkuhiljaa seinään reikää. Aina nukutuskaasun tullessa hän lukittautui käsirautoihin, jottei jäisi kiinni, mutta väliajat hän koversi tietä vapauteen.
Kolmannen päivän iltana, ruoan jälkeen, Max oli lopulta saanut kaivettua niin paljon, että sai irrotettua kalterit. Hän kurkotti syntyneestä aukosta ja avasi oven. Oli aivan hiljaista, sieppaajista ei kuulunut merkkiäkään, mutta Max ei voinut tietää missä hän tai he olisivat. Max oli nähnyt seinillä ihmisten nimiä ja hän tajusi, ettei ollut ensimmäinen, eikä kenties viimeinenkään siepattu. Hän päätti jättää vihjeitä, jotta mahdollisesti hänen jälkeensä siepatutkin voisivat päästä pakoon. Max käytti, mitä huoneesta löysi. Saatuaan työnsä päätökseen Max pakeni.
Seuraavana aamuna Däniä ja Sherlockia odotti suuri yllätys, kun vankila olikin tyhjä. Vankilan ovi oli ehjä ja paikallaan, eikä vankilastakaan löytynyt pakotunnelia, vaikka he etsivät tarkasti. Max oli ollut vielä tarkempi peittäessään jälkensä. Heidät valtasi hätäännys. Joku oli paennut heidän vankilastaan ja virkavalta saattoi olla matkalla paikalle. He sopivat nopeasti hylkäävänsä kaiken ja katoavansa maan alle määrittelemättömäksi ajaksi. Däni lähti omille teilleen, Sherlock hyppäsi autonsa rattiin ja lähti ajamaan. Ajettuaan jonkin aikaa määrätiedottomasti, Sherlock päätyi ratkaisuun. Hän ajoi autonsa Varpasaareen, yhteen Imatran kauneimmista pakoista. Sherlock loi vielä viimeisen katsauksen rakkaaseen kotikaupunkiinsa, joka kaikista vaikeuksista huolimatta oli ollut hänelle koti. Hän painoi kaasun pohjaan ja ajoi autonsa vauhdilla Vuokseen. Sherlock istui rauhallisesti kuskinpaikalla ja veti henkeä syvään. Joen virtaus alkoi kääntää autoa, kun se samalla painui pikkuhiljaa pinnan alle.
Epilogi
Jälkinäytös on kirjan, elokuvan, videopelin tai muun teoksen lopussa oleva, varsinaisesti juoneen liittymätön kohtaus, jossa kerrotaan jotain esimerkiksi päähenkilöiden elämästä varsinaisten tapahtumien jälkeen.
Kaksi kuukautta Imatralla sattuneen auton Vuokseen ajon jälkeen eräälle seurakuntaopistolle saapui nuori suomalainen mies. Hän pyysi opistolta majapaikkaa ja ruokaa luvaten vastineeksi siivota ja tehdä talonmiehen hommia. Opiston johtaja oli kummissaan miehen erikoisesta pyynnöstä, mutta opistolla oli runsaasti vapaita huoneita, joten hyväntahtoisena luonteena johtaja suostui miehen pyyntöön. Kuukauden ajan mies luuttusi lattioita ja kiristeli löystyneitä ruuveja. Hän söi opiston ruokalassa, peseytyi liikuntasalin pukuhuoneen suihkussa ja pesi vaatteensa opiston pyykkituvassa. Aikaansa hän vietti opiskelijoiden kanssa jutellen ja osallistuipa hän toisinaan liikuntatunneillekin.
Hän hoiti hommansa niin hyvin, että opiston johtaja halusi palkata tämän. Kun miehellä ei ollut juurikaan menoja, jäi pienestäkin palkasta mukava, pikkuhiljaa kasvava potti. Puoli vuotta mies teki töitä ja sai pientä palkkaansa, kun opiston johtaja tuli hänen puheilleen. Miehen työllistämisen mahdollistanut palkkatuki päättyisi puolen vuoden kuluttua, eikä opistolla ollut varaa maksaa miehelle enää. Johtajalla oli kuitenkin ehdotus. Mies voisi hakea johonkin opiston koulutusohjelmaan ja saada opintotukea. Vaihtoehtona oli, että miehen pitäisi lähteä opistolta, etsiä asunto ja työpaikka. Asiaa ei tarvinnut arpoa kovin pitkään, vaan viikon lopulla mies jo kirjoitti hakemusta opiskelemaan lastenohjaajaksi. Hänen oma lapsuutensa oli kaukana mallikelpoisesta, joten hän halusi antaa muille lapsille paremmat edellytykset elämään.
Kului pari kuukautta ja mies sai tiedon: hänet oli hyväksytty opiskelemaan lastenohjaajaksi! Viimeinen työpäivä talonmiehenä oli haikea, mutta toisaalta mies sai opiskellessaan pitää saman huoneen, jossa hän oli asunut jo vuoden ajan. Toisaalta jännityksen tunne voimistui, kun ensimmäinen opiskelupäivä lähestyi.
Eturivissä oli kaksi nuorta naista, jotka juttelivat tulevasta salitreenistä. He olivat selvästi vanhoja kavereita. Luokassa oli myös toinen pari, jotka juttelivat niin tuttavallisen oloisesti, että he tunsivat toisensa varmasti entuudestaan. Saattoivat olla pariskuntakin, mies tuumi. Joku yritti viritellä keskustelua uusien tuttavuuksien kanssa, mutta enemmistö ihmisistä istui hiljaa jännittäen. Opinto-ohjaajan saapuminen katkaisi puheensorinan ja lopetti näiden ujostelijoiden hiljaisen piinan. Käytiin läpi sen päivän ohjelmaa. Luvassa oli iki-ihania tutustumisleikkejä. Joukossa oli ihmisiä laidasta laitaan. Oli lihavia, laihoja, tatuoituja, elovena-tyttöjä, nuorimmat parikymppisiä, vanhimmat keski-ikäisiä lasten vanhempia. Yksi heistä kiinnitti miehen huomion. Suunnilleen miehen ikäinen, hieman häntä lyhyempi, ujon oloinen nainen. Naisen tumma tukka oli kuin räjähtänyt heinäpaali, mutta iho oli niin sileä ja puhdas. Jokin tässä kontrastissa miellytti miestä. Piirileikissä hän jäi tuijottamaan naista, minkä tämä huomasi. Hetken he katsoivat intensiivisesti toisiaan silmiin, sitten mies väläytti naiselle lämpimimmän hymynsä. Nainen vastasi hymyyn, jolloin mies saattoi kääntää katseensa toisaalle. Naisen nimikin oli kuin mansikkakiisseliä kielellä, Aamu.
Ruokailussa mies järjesti itsensä jonossa Aamun taakse. Linjastolla hän ei vielä keksinyt mitään nokkelaa sanottavaa tarjolla olleesta makaronilaatikosta, mutta päästyään samaan pöytään naisen ja muutaman muun samalla luokalla olevan kanssa, syntyi luontevaa keskustelua tutustumisleikkien älyttömyyksistä. Aamukaan ei ollut niin syrjäänvetäytyvä kuin miltä oli ensin vaikuttanut. Siitä eteenpäin mies pyrki aina järjestämään itsensä samaan ryhmään Aamun kanssa, eikä tämä tuntunut laittavan asiaa pahakseen. Pikkuhiljaa he alkoivat nähdä koulupäivän ulkopuolellakin. Eräänä iltana he tekivät tehtäviä miehen huoneessa. Heillä oli hauskaa, vaikka välillä jutut liippasivatkin työn alla olleita tehtäviä. Enimmäkseen puhuttiin aivan muista asioista. Yhtäkkiä he havahtuivat siihen, että kello oli yksi yöllä. Hiljaisuus oli mennyt aikoja sitten. Se oli hyvä tekosyy Aamulle jäädä miehen huoneeseen yöksi. Sänky oli kapea, mutta kyllä siinä kaksi mahtui nukkumaan. Sinä yönä vain nukuttiin, mutta parin suhde kehittyi myöhemmin vielä intiimimmäksi.
Opiskelujen loppuessa he olivat jo vakiintunut pariskunta ja vuokrasivat yhteisen asunnon. Kumpikin sai yllättävän helposti vakituisen työpaikan läheltä kotia. Pariskunta liittyi rysäyksellä yhteiskunnan iloiseen työelämän oravanpyörään. Kahden vuoden kuluttua tilanne muuttui, kun parin esikoinen John syntyi. Kaksi vuotta tästä syntyi tyttölapsi Katie. He halusivat antaa lapsilleen kansainväliset nimet globalisaation vuoksi. Vaikeista lähtökohdista ponnistaneiden ihmisten elämä alkoi vihdoinkin hymyillä ja he elivät melko onnellisina elämänsä loppuun asti. Myös pienellä eläkkeellä kitkutellun ajan.
Pakohuone 